|

|
|
|
|
IKÄRAJOISTA |
|
Valtion Elokuvatarkastamo määrää elokuvien ikärajat. Ikärajan asettamisen perusteena on kuvaohjelman mahdollinen haitallisuus tiettyä ikärajaa nuoremmille katsojille. Ikäraja ei ole suositus, vaan se perustuu lakiin ja on sitova. Elokuvateattereiden vastuulla on valvoa ikärajojen noudattamista.
Kuvaohjelman saa lain mukaan esittää enintään kaksi vuotta sille hyväksyttyä ikärajaa nuoremmallekin silloin, kun hän on 18 vuotta täyttäneen seurassa. Vanhempien kannattaa kuitenkin tarkoin harkita, onko ikäjoustoa syytä käyttää, sillä lasten herkkyydessä ja kehittymisessä on suuria yksilöllisiä eroja. Jousto ei kuitenkaan koske korkeinta ikärajaa 18.
|
|
|
|
|
Sallittu kaikenikäisille
Hyvin lievää väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Alastomuutta, mutta ei seksuaalista koskettelua. Hyvin lieviä pelottavia elementtejä, vähäiset äänitehosteet. |
|
|
Sallittu yli 7-vuotiaille, täysi-ikäisen seurassa yli 5-vuotiaille
Lievää väkivaltaa, joissa tarinalla ja henkilöhahmoilla on ratkaiseva osa. Syleilyt ja suudelmat. Melko lievät, lyhyet kauhuelementit. Kohtalaiset äänitehosteet. |
|
|
Sallittu yli 11-vuotiaille, täysi-ikäisen seurassa yli 9-vuotiaille
Väkivalta, jota ei ole esitetty kovin yksityiskohtaisesti tai realistisesti. Pehmeä erotiikka tarinan kannalta perustellussa yhteydessä. Lyhyehköt, melko lievät kauhuelementit. Melko voimakkaat ääni- ja kuvatehosteet. |
|
|
Sallittu yli 13-vuotiaille, täysi-ikäisen seurassa yli 11-vuotiaille
Melko realistinen väkivalta lähinnä fantasiakontekstissa. Melko selväpiirteiset, kuitenkin yksityiskohdiltaan peitetyt seksikuvaukset. Kauhukuvaukset, joissa jännitys ja pelko rakennetaan lähinnä tarinan ja henkilöhahmojen varaan. Kauhuun liittyvä melko realistinen väkivalta. |
|
|
Sallittu yli 15-vuotiaille, täysi-ikäisen seurassa yli 13-vuotiaille
Yksityiskohtainen, realistinen väkivalta. Ei kuitenkaan erityisen pitkitettyä tai veristä. Melko avoimet seksikuvaukset. Kauhukuvaukset, joissa erittäin intensiivinen tunnelma sekä tarinaan ja henkilöhahmoihin liittyvä kohtalainen järkyttävyys. Voimakkaat tehosteet. |
|
|
Sallittu vain yli 18-vuotiaille
Fiktiivinen, erittäin yksityiskohtainen, pitkitetty, liioiteltu ja sadistinen väkivalta. Pornografia. Erittäin järkyttävät kauhukuvaukset, runsaasti väkivaltaa sisältävät kohtaukset. Rajut ääni- ja kuvatehosteet. |
|
|
|
|
© Jutuus Oy
Kinotar 1&2, Pääskyläntie 25, 42100 JÄMSÄ
Puh. 014-714 120 tai 040 136 4040 |
|
|