|
|
|
ELOKUVIEN IKÄRAJAT 1.1.2012 ALKAEN
Uusi kuvaohjelmalaki astui voimaan 1.1.2012 ja sen myötä ikärajaluokittelu ja ikärajat muuttuivat. Käyttöön otetaan myös kuvaohjelman haitallisesta sisällöstä kertovat merkinnät.
Elokuvaa, jonka ikäraja on 7, 12 tai 16 vuotta ei saa esittää ikärajaa nuoremmalle lapselle. Jos lapsi on täysi-ikäisen seurassa, saa elokuvan kuitenkin esittää kolme vuotta ikärajaa nuoremmalle. Elokuvan esittäminen alaikäiselle on kuitenkin kielletty, jos ohjelman ikäraja on 18 vuotta.
(Vuoden 2011 aikana ikärajaluokitellut ja ensi-iltansa saaneet elokuvat merkitään 1.1.2012 jälkeenkin vain ikärajamerkinnällä. Vanhan ikärajaluokittelun mukaiset ikärajat K11 ja K13 korvautuvat ikärajalla K12, ikäraja K15 korvautuu ikärajalla K16.)
Uudet ikäraja- ja sisältömerkinnät
Kuvaohjelmassa tai sen yhteydessä on oltava merkintä ikärajasta ja sen haitallisesta sisällöstä. Sisältömerkintä siis kertoo ikärajan perusteen eli lapsille haitallisen sisällön aiheen.
Uudet ikäraja- ja sisältömerkinnät ovat: |
|
|
|
|
|
|
|
Sallittu
kaikenikäisille |
Ei alle
7-vuotiaille |
Ei alle
12-vuotiaille |
Ei alle
16-vuotiaille |
Kielletty
alle 18-vuotiailta |
|
|
|
|
|
|
|
|
Väkivaltainen
sisältö |
Seksuaalinen
sisältö |
Ahdistusta
aiheuttava sisältö |
Huumeet/
päihteet |
|
|
|
|
|
© Jutuus Oy
Kinotar 1&2, Pääskyläntie 25, 42100 JÄMSÄ
Puh. 040 136 4040
|
|
|